Sivut

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kynsiä kynsiblogissa. Omituinen ilmiö :D

Kyllä, luit oikein.

Tämä postaus sisältää juuri sitä mitä varten tämä blogi on luotu, kynsiä!

Aiemman allergisen reaktioni johdosta en edelleenkään uskalla itselleni akryylikynsiä tehdä, vaikken edes ole varma aiheuttiko reaktion akryyli, vai se kiinan geelilakka.
Jälkimmäinen toki todennäköisempi, mutta parempi kun nyt en toviin itselleni käytä perus kynsilakkaa kummempia tuotteita.

Omat ryppynakkisormet saivat pikaisen ranskiksen, kuva puhukoot puolestaan.






Sen kummempia ohjeita tämä ei kaipaa, käytin nail guide- tarroja saadakseni smilelinen edes jokseenkin sinne minne piti, ja perus valkoista lakkaa. Tarrojen poistamisen jälkeen kastelin pienen, mutta leveähkön siveltimen kynsilakanpoistoaineella ja siivosin smilelinen. Water decalssit kynsiin, ja kirkas top coat päälle. Valmista 30 minuutissa.

Sen sijaan "hitusen" aikaa söi äitini kynnet, kymmeniä vuosia loppuun saakka pureskellut.
Niihin laitettiin akryyli, joka lakattiin tavallisella kynsilakalla.
Nyt tätä tekstiä kirjoittaessani harmittelen, etten ottanut lähtötilanteesta kuvaa, sillä tämä oli väistämättä yksi haastavimmista keisseistäni kynsien kanssa. Eikä tilannetta kovin paljoa helpottanut sekään, että viime vuosina tuon akryylin kanssa leikkiminen on ollut muutenkin hyvin vähissä.

Mutta tästä huolimatta voin olla itsestäni ihan hitusen verran ylpeä, me onnistuttiin, vaikka se veikin kaikkineen aikaa likemmäs kuusi tuntia :D





Mamma oli tyytyväinen, ja kuulemma ei saanut silmiään irti sormistaan, jotka näyttivät kynsien kanssa pikkuisen erilaisilta kuin pureskeltujen nysien aikana :D

lauantai 6. tammikuuta 2018

Hyväpaha kiina...

Aiemmassa postauksessani jo kerroinkin millaisen reaktion (oletettavasti) sain kiinasta tilatuista geelilakoista. Ajattelin jatkaa hieman samaa aihetta sivuten.

Mä olen tilannut kiinasta viime vuosina paljon kynsiin liittyvää roipetta kiinasta, Ebayn kautta.
Hinnat on murto-osa siitä mitä täällä, mutta niin on myös laatu, puhumattakaan siitä kuinka eettisesti oikein tämä kiinaralli on, mutta siitä mä en lähde puhumaan, se olkoon jokaisen oma asia.

Omien kokemusten perusteella esim glitterit aika harvoin ovat sitä mitä pitää, hienojakoisena myyty tulee hirveänä kahden millin silppuna, holo ei ole holoa nähnytkään tai parhaimmillaan punainen glitteri voi olla mustaa. Usein myös vuotavat väriä, nätiltä näyttänyt glittersmileline ei olekkaan enää niin nätti kun sipaiset päälle topcoatin.
Kromijauhetta olen yrittänyt tilata monta kertaa, aina perille saapuu vain ihan tavallinen hopeinen glitter, hololla tai ilman.

Leimauslaatoissa kuviot ovat niin pinnassa, että niistä harvoin saa koko kuviota leimattua vaikka rukoilisi sormet ja varpaat ristissä, mutta paras leimasin ikinä on läpinäkyvä kiinamalli, itku tulis jos hukkaan menis =D

Muita hyviä tuotteita ovat esimerkiksi tipit, kaikki ovat olleet sitä mitä on pitänytkin. Kynsitarrat ovat suurimmaksi osaksi olleet sitä mitä pitikin, mitä nyt usein water transferien kuvat selvästi heikompaa tulostuslaatua.

Toimitusajat ovat pitkiä, ja usein tavarat katoavat kokonaan teille tietämättömille.

Pahinta koko jutussa on tosiaan se, ettei kukaan valvo ainesosia, tuotteet saattavat sisältää pahojakin myrkkyjä. Missään tapauksessa en suosittele akryylin, geelin, geelilakan yms tilaamista kiinasta. Se on väärä paikka säästää, been there, done that.

Tilaatko itse kynsitarvikkeita tai muuta kosmetiikkaa kiinasta? Kerro kokemukseni kommentteihin =)

torstai 4. tammikuuta 2018

Akvaariokynnet.

Pakkohan se oli minunkin viimeinkin kokeilla, mitä nyt muutaman vuoden muita jäljessä :D

Akvaariokynnet rakennetaan siis akryylillä niin, että kynnen sisälle jää ontto tila. Tila täytetään öljyllä tai vedellä, sekä mm. glitterillä, paljeteilla, mikrohelmillä tai millä tahansa mitä mieleen juolahtaa ja tuohon pieneen tilaan mahtuu.

Harmi, etten huomannut ollenkaan ottaa vaihekuvia, mutta mikäli joltain on tämä tekniikka mennyt ohi, niin mm. youtubesta löytyy hurjan paljon tutoja monellakin eri tekniikalla "aquarium nails" hakusanalla.

Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta kun näitä tein, ja ainakin toistaiseksi ainoa. Mieli tekisi kokeilla uudelleenkin, sopiva "uhri" vaan puuttuu =)
Kynnet ovat hirmuisen nätit, mutta väkisinkin todella pitkät ja paksut, eivät siis läheskään jokaiselle mukava vaihtoehto. Tässä tapauksessa tein akvaariot vain peukaloihin, niin eivät kovin pahasti häirinneet.



Lyhyisiin kynsiin siis liimasin läpinäkyvän tipin, ja sen päälle yhden koon pienemmän tipin. Reunojen huolellinen sulkeminen akryylillä niin että kynsinauhan lähelle jää pieni aukko, glitterit ja paljetit sekä neste neulalla tai pienellä pipetillä sisään ja aukon sulkeminen akryylillä. Näissä käytin vauvaöljyä ja se toimi hienosti.






"Uhrillani" oli pitkät ja vahvat luonnonkynnet, joten muut nakit jätin rauhaan, niihin vain lakkaa ja glitteriä, ja tadaa, homma paketissa. =)
Muiden kynsien lakkauksen olisi voinut huolellisemminkin hoitaa, mutta antakee armoa, peukaloihin meni ihan tuhottomasti aikaa :D Toivottavasti pääsen kokeilemaan vielä uudelleen tälläisten kynsien tekoa =)

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Melkein neljä vuotta myöhemmin.....

Nyt täytyy sanoa että vähän jopa nolottaa. Mä unohdin koko blogin vuosiksi!

Kynsiä tuli tässä välissä tehtyä jonkun verran, lähinnä akryylillä ja hieman opettelin geelilakkauksen ihmeitäkin... Mutta sitten, allergia...

Tai ainakin oletan että allergia, tai sitten vaan sain nenilleni koska menin koskemaan kiinan halpakamaan....

Pysykää hyvät ihmiset kaukana niistä, halvalla ei saa hyvää. Ainesosat ovat hyvin kyseenalaisia, ja seurauksen kamalia. Itse selvisin vielä vähällä, jokaisesta sormenpäästä lähti nahka paksuna siivuna, kuukauden verran oli sormenpäät vereslihalla ja aivan käsittämättömän kipeät, mutta on tapauksia joissa oireet eivät ole kadonneet ollenkaan. Kyllähän minäkin tämän tiesin, mutta tyhmän oli pakko kokeilla silti.

Akryylit olen kyllä jättänyt tilaamatta kiinasta, vaikka kuinka halpoja ovatkin. Tyhmänä ajattelin ettei ole niin nökönuukaa akryylin päälle lakata halpisgeelillä, kun ei ole luonnonkynteen kosketuksissa. NIIIIIIIIN TYHMÄÄ!!!!

Tällä hetkellä siis vaan odotellaan kynsien paranemista kokonaan.
Kun ovat kokonaan parantuneet, kokeilen akryylia yhteen kynteen ja katson tuleeko reaktiota. Jos ei, olen äärimmäisen iloinen, jos tulee niin eipä tällä kertaa sitten oo ainakaan jokainen sormi verillä, ja ymmärrän poistaa akryylin ajoissa. Noita geelilakkoja tällä hetkellä syytän, ja toivon kovasti että olen oikeassa.

Mutta se saarnasta, näytetään nyt edes yhdet kynnetkin tästä vuosien varrelta =)

Akryyli, hologlitter ja topcoat,muutama strassi sinne tänne. Nopeaa ja nättiä =)

Jatkossa koitan tänne taas postailla paremmin, toki jonkin verran riippuu siitäkin pystynkö sitä akryyliä sitten käyttämään vai en, mutta lakkaamaan nyt ainakin pitäisi pystyä, sitten kun kynnet eivät enää ole ihan kamalat nysät :D 

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Vieläköhän tätä joku seuraa?

Heissan pitkästä aikaa,mikäli siellä joku tätä tekstiä lukee =)

Kynnet on nyt ollut piiiiitkällä tauolla,ja tauko jatkunee vielä jonkun aikaa,sillä perheeseemme on tullut lisäystä ja pitkät kynnet ja kakkavaipat eivät ole kovin hyvä kombo.
Nyt kun tässä taukoilen käytännön syistä,niin uskoisin että jossain vaiheessa saan innostukseni takaisin,ja saatan jopa päivitellä tännekkin taas jotain.

Poika tosin on nyt 2,5kk ettei ihan hetkiin olla kyllä vaipoista luopumassa,mutta jos vaikka ees jotkut piiiikkuset kynnet jossain vaiheessa sais aikaseksi,ei kai niiden aina tarvi kilometrin pitkät ollakkaan =D
Osaa toisetkin vaipat vaihtaa kynsineen vauvaa raatelematta,enköhän mäkin =D

Jotain harvoja kynsiä tuli kuvattua ennen taukoa,voisin niistä tähän jotain laittaa.


 Nämä tein kaverille juhliin.Käytin pelkästään kirkasta akryyliä johon sekoitin punaista holo-glitteriä.
Nimettömiin tein strasseilla kukkaset. Smileline tarkoituksella tuollainen melko suora, ja tarkoituksella korkeammalla kuin normaalisti.

 Nämä samoin tehty kuin edelliset, vihreää ja keltaista glitteriä käyttäen. Nämä oli mulla viime keväänä =) Pari päivää kuvan oton jälkeen leimailin vielä kynsiin kukkakuvioita, harmi kun ei tullut otettua kuvia valmiista kynsistä, mutta hienot nämä oli näinkin, auringonvalossa upeat vaikka itse sanonkin =D

 Ja tällä herätetään mielipiteitä =D Meidän perheessä harrastetaan autoja, ja kuvasta käynee merkki selväksi ;) Nämä kynnet tein viime kesän Bimmerpartyille. Epäsiisteiltä vaan näyttävät, koska kynsinauhat on tässä vasta hätäisesti putsattu. Jotenkin onnistun aina valkoisen lakan kanssa rähmäämään niin etten yllättyisi vaikka sitä löytyisi kyynärpäästä asti. Pohjalla siis valkoinen lakka, peukaloa ja nimetöntä lukuunottamatta kahdella eri sinisellä liukuvärjäystä ja kuviot strasseilla.


Jeps, siinäpä olis sitten kaikki mitä koneelta löytyi, osa jäänyt taas kuvaamatta.
Hihkaskaahan jotain jos täällä joku vielä käy, niin koitan jossain vaiheessa päivitellä lisää =)

lauantai 12. tammikuuta 2013

Eiköhän tää oo tässä...

Nyt mä sen myönnän, ei tästä mitään tuu.
Blogi jääköön näille sijoilleen mutta päivityksiä tuskin on tulossa.
Pahoitteluni lukijoille, mutta ei vaan yksinkertaisesti saa aikaiseksi mitään.
Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet tekstejäni lukea =)

torstai 27. syyskuuta 2012

Jotain välillä...

Mä hokasin että mikä mun ongelma on tän blogin kanssa, mä en yksinkertasesti osaa enää tehdä mitään uutta, mitään sellaista jota täällä ei olisi jo nähty. Ideaköyhyys piinaa niin pahasti, että vaikka kynsiä teenkin ihan viikoittain niissä ei ole mitään uutta esiteltävää. Värit muuttuu, mutta tyylit pysyy samana, huoh... Ei ehkä sopis olla ihan niin kriittinen, ehkä sitä vois julkasta toisintojakin. Tai sitte vois ihan ottaa itteensä niskasta kiinni ja poistua mukavuusalueelta ja repästä jotain uutta.

Eikä ole tämäkään kaiketi mitään uutta, mutta pistetäämpä nyt kuitenkin.



 Lakkana joku flormarin holo, kulmissa china glazen marry a millionaire jonka rajasin hopeisella glitterillä joka ei juurikaan edes näy =D Peukaloissa ja nimettömissä Ihanat kynnet-verkkokaupasta saadut tähtiniitit ja ihan päällimmäisenä imn holo top coat silver. Niitit kiinnitin kynsiliimalla.